Kerensa, Preserved By Loven perustaja

Tarinamme alkoi, kun puolisoni kosi minua alkuvuodesta 2021 ja aloimme järjestämään meidän rakkauden täyteistä päivää. Ajatus hääkimppuni säilömisestä alkoi hiipiä mieleeni ja aloinkin etsiä erilaisia tapoja sitä varten. Ulkomailta bongasin erilaisia metodeja ja aloin harjoittelemaan esineiden , taulujen ja korujen valmistusta, sillä en löytänyt Suomesta vastaavaa palvelua. Halusin jakaa tämän mahdolloisuuden myös muille ihmisille ja päädyin tuomaan tämän konseptin Suomeen vuonna 2022. Ja tässä sitä nyt ollaan kuolleiden kukkien floristina!

Minulle on tärkeää antaa ihmisille mahdollisuus säilyttää rakkaita muistoja kukkien kautta. Jokainen kerta, kun saan säilöä asiakkaan kukkia muistoksi on minulle suuri ilo ja kunnia. Kiitos, että saan olla pieni osa muistoasi auttaessani sen säilyttämisessä. 

Kuva: Heta Nurmi
Kuva: Heta Nurmi

Mistä nimi Preserved By Loven nimi oikein tulee?

Kun unelmani omasta yrityksestä kukkien säilömisen parissa häideni järjestämisen keskellä alkoi kasvamaan ja päätin ottaa härkää sarvista tiesin, että haluan sisällyttää yritykseni nimeen edes osan omasta nimestäni.

Olen elämäni aikana päässyt huomaamaan kuinka vaikea minun etunimeni Kerensa on ollut muistaa ja välillä sanoa muille suomalaisille sen harvinaisuuden ja erilaisuuden vuoksi. Tästä syystä oli tehtävä pikkuisia muutoksia! Nimeni juontaa juurensa Englannin Cornwalliin ja se on kornin kieltä. Nimeni tarkoittaa rakkautta. Aloin pyörittelemään erilaisia nimiä ja vaihtoehtojen pohjalta tutkimaan mitä näistä vaihtoehdoista on jo käytössä käyttäen sanaa love tai rakkaus. Ja näin syntyi Preserved By Love!

Vaikka sana Love on suoraan napattu nimestäni, se ei kuitenkaan tarkoita pelkästään minua. Se tarkoittaa ennen kaikkea sitä fiilistä, jolla tätä työtä teen säilöessäni kukkianne muistoksi.